Tuiki tuiki lentoestevalo
– se punainen valo varoittamassa lentäjiä esteestä
Lentoestevalojen käyttö on tarkkaan määritelty ilmailuliikennesäännöksissä, mikä sivuaa myös mm. lentokentän lähelle rakennettavien korkeiden rakennusten rakennusmääräyksiä. Valoja tarvitaan myös liikuteltavissa rakennustyömaiden nostureissa, mastoissa ja nykyajan tuulimyllyissä.
Valo on kiinteä tai vilkkuva ja vuorokaudenajasta riippuen saattaa olla valkoinenkin. Lediversioissa vaaditaan myös IR-aallonpituus, koska ledivalo ei näy pimeänäkölaseilla lainkaan. Jos alueella on useita valoja, niiden synkronointi on oltava mahdollista, esim. tuulivoimapuiston eri laitteissa olevien varoitusvalojen on vilkuttava samaan tahtiin – muuten ohikulkijat (maassa tai ilmassa) eivät ota signaalia vastaan toivotulla tavalla.
Saksalainen Pfannenberg on kehittänyt oman tuotesortimentin tältä alalta, heidän maahantuojansa Suomessa on Autrosafe Oy.
Käyttövarmuus ja huoltovapaus ovat oleellinen osa näitä tuotteita, niiden huolto ei ole helpointa järjestää kun ne sijaitsevat jossain ulkona ja yleensä korkealla, paljon puunlatvoja korkeammalla.
Valot joutuvat olemaan ulkona taivasalla kesät talvet. Merialueilla on vielä korroosio omaa luokkaansa. Akkuvarmistus tarvitaan sähkökatkosten varalle, varoitusvalo ei saa sammua sähkökatkoksen aikana koska lentokoneet ja helikopterit jatkavat lentoaan vaikka maassa sähköt katkeaisivat. Vilkun valotehon on säilyttävä riittävän tehokkaana vuosikausia. Kunnonvalvonta on yksi vakio-ominaisuus Pfannenbergin lentoestevaloissa. Lisähienouksina on saatavilla synkronointia, valoisuuden mittausta ja GPS-kytkös.. Sateen ja sumun sattuessa valoilta vaaditaan eri ominaisuuksia kuin auringonpaisteella tai pimeällä. Tuulivoimapuiston alueen eri puolilla voidaan käyttää erilaisia merkkivaloja. Ympäristön ärsyttäminen on minimoitava. Tosin Lahden Tiirismaan linkkitornin lähistöllä asuvat eivät vuosien jälkeen juurikaan maston vilkkuihin kiinnitä huomiota.